Ni hao ja privet! Tervetuloa seuraamaan ja mukanaelämään matkojani! Yhtä hyvää matkaa sinulle kuin minullekin!

torstai 31. toukokuuta 2012

Lörpötys

Eilen näin ekaa kertaa hattarapilviä täällä koko Kiinassaoloaikani aikana. Tuntuu hassulta, että Suomessa niitä näkyy harva se päivä. Vai näkeekö?

Tänään taas sato vettä ja oli kylmä. Aamu oli tosin aurinkoinen ja lämmin, mutta iltapäivästä viileni. Oltiin silti ulkona reipas puolituntia, vaikka satoki vettä.

Mulla on kivat kengänjälet jaloissa, eikä se johdu edes kurasta, oon oikeesti ruskettunu - ainaki jalkapöydästä! Aurinkoa en oo kyllä välittäny ottaa. On niin kuuma, etten jaksa sellasta. Ja eihän se oo ees terveellistä. Kiinalaisten ja sairaanhoitajien mielestä ei ainakaan. Joten voi olla, että tuun täältä ihan kalkkilaivan kapteenina ja kaikki suomalaiset on mua ruskeempia. Älkää välittäkö. On täällä silti lämmintä ja aurinkoista. Ainaki sillon ku ei oo saasteita.

Tänään taas puistossa yks pappa vetäs pari leukaa. En voi olla ihailematta näitten kykyä löytää liikuntamahollisuuksia joka paikasta = puun oksasta, lasten leikkikaluista, tuolin selkänojasta jne. Samoin on siistiä, että kukaan ei mieti, mitä muut mahtaa ajatella tästä. Tai onhan sillä tietenki varjopuolensa (sillon ku joku pissattaa poikaansa keskellä tietä). Mutta ainaki kiinalaiset osaa ottaa paikkansa yleisistä puistoista. Monet harjottelee taijita, laulamista, soittamista, kiinalaista tanssia, martial arts... Luin jostain matkaoppaasta että kiinalaiset on kehittyny tossa tilanottamisessa niin hyviks siihen aikaan ku ne asu kommuuneissa eikä niillä ollu omaa tupaa, saati sitte perunamaata. Nykyään useimmilla sentään on oma asunto, mutta pihamaa löytyy edelleen yleisistä puistoista.

Onkohan mulla liian suureellisia kuvitelmia ku luulen että voin sit Suomessaki hengailla ulkona, vielä syyskuussaki? Onks syyskuussa jo niin kylmää ja märkää ja mustaa et pitää pysytellä sisätiloissa? Ja onko mulla ees aikaa ku käyn koulua? Noh, kattoo sitte.

En oo vielä miettiny mun blogin kohtaloa Suomeen tulon jälkeen. Varmaan pikkunen tauko on ainaki paikallaan...

Eilen kävin ostamassa mulle liput PingYaoon. Lähen vielä katsastaan sellasen turistirysän ennen ku palaan Suomeen. Siisteintähän tässä tietenki on se, että en saanu makuupaikkaa menomatkalle. Joten istuskelempa sen yli 14 tuntia sitte jossain kiinalaisessa pikajunassa... Ei kuulosta kauheen hyvälle. Mutta mulla on hyvin muistissa mun edeltäjän kertomus sen Shanghain matkasta. Se istu ne samat 14 tuntia junan LATTIALLA, se ei ollu saanu ees paikkalippua. Raukkaparka...

Mutta meenkippä nyt sit suihkuun ja nukkuun et jaksan sit valvoa sen seuraavan yön. Ja ennen kaikkea jaksan töpöttää sen antiikkikylän teitä vielä seuraavana päivänä! Huhhuh. Mutta nuorena pitää olla vähän tyhmä. Enää kuuskymppisenä mä en varmaan osta istumalippuja yöksi vaikka mikä ois. Tai mistä sitä tietää. :)

Ja on muuten oikeesti kivaa ku tällä koneella voi tosi helposti kirjottaa myös kiinaa ja venäjää! можно! 可以!:)

Ei kuvia tällä kertaa... En jaksa ladata. Saatte sitte PingYaosta taas hyvät pläjäykset.

tiistai 29. toukokuuta 2012

The weekend

On Saturday I was walking around Nanjing West area. It's amazing how different places there can be in one city. The area there was more like belonging to Cangzhou or some other small city. I found it so uninteresting... And still, just a few stops by subway from Dongzhimen!

Puistoki oli aika kuiva. Mutta työmiehiä löyty kyllä ihan runsaasti täältäki!

Boring... There was even no life!
In the evening I went for a car ride. We went to see the Egg and yes, it was cool changing the colour from blue to white and purple. It was also quite cool to see how lively all Beijing is even during the midnight. People where selling fruits, clothes and snacks on the streets and their shops, all the restaurants were naturally open and people where happily walking there. And I'm sure no-one was scared for anything. There were no drunken people etc. So totally different from Finland! In Finland you should be at home after 10pm and stay there if you want to survive until next morning without being killed by knife, gun or drunken driver. Really! What I just read from Hyvinkää?

The Egg
Sunnuntain suunnitelmiin kuulu kuuluisa Panjiayuan Antic Market. Ah sitä roinan ja kulttuurin määrää! Trenditietoiset pekingiläiset ei halua enää säilyttää isomummojensa jäämistöä vaan sisustaa mieluummin Ikean huonekaluilla. En ymmärrä niitä... Jos mä oisin kiinalainen niin mun koti kyllä näyttäis niiin kiinalaiselta! Oisin ostanu jo vaikka mitä huonekaluja, mutku eihän niitä saa raahattuu Suomeen. :/

Kaikki 30Y/kpl. Ei mitenkään hinnalla pilattuja... Ainakaan tässä kohdassa! ;)



Oikeesti toi värikäs kaappi on just ihana! Haluun sen!


Tätiä vähän nauratti että otin siitä kuvan. :D Mutta tässä siis vähän näkymää markkinoilta. Ei siis mikään minimarket vaan ihan valtava tori ja voitte kuvitella kuin tsiljoona tavaraa siel on!
Et silleen. 30 päivää jälellä Kiinassa.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Koti Pekingissä

Mun kodit täällä Pekingissä on ollu aika hulppeita. Ensiks asuin neljän tähden hotellissa, jossa asui myös joku suht kuuluisa filmitähti. Palvelu pelas ja kaikki oli viimesen päälle, suomalaisesta saunasta lähtien.

Nyt sitte muutettiin isompaa asuntoon. Tän asuinyhteisön nimi on Moderni modernin taiteen museo. :D Suunnittelija on sama ku Kiasmalla, ja sen tää on näkönenki. Alakerrasta löytyy taas hulppea määrä palveluita, esim. elokuvateatteri, pari kahvilaa, kirjasto (jossa myydään Arabia-astioita), kauppa, pesula jne.

Täällä käy myös välillä vieraita. Kerran näin pari linja-autollista korealaisissa kansanasuissa pyöriviä ihmisiä. Voitte vaan kuvitella miltä näytti ku tänne lampsi parijonossa noin sata "prinsessaa". En tiiä oliko niillä joku esitys tuol elokuvateatterissa vai mitä. Mutta niissä riitti katselemista. Valitettavasti en saanu niistä kuvaa. :/

Ja tällä viikolla meillä kävi vieraita tossa meidän oven edessä. Ilmeisesti jotain automainoksia. :P Ne oli tossa koko päivän kirjaimellisesti (ainaki klo 10-21) niin ehdin ottaa kuviaki.

Mä asun tuolla takana näkyvässä rakennuksessa. :D Ja tää Porche on tietty mun? 

No, jos mulla ei oo Porchea, niin on mulla jotain paljon mielenkiintosempaa. Nimittäin hoidokit. Noi naiset jakso kyllä ihmetellä meiän tuplakaksosia. Ja aina jostain tuli uus kiinalainen katsoon ja sille piti taas selittää et nää on kaksoset ja noi on kans kaksoset ja nää on tyttö ja poika ja noi on kaks poikaa ja iät on plaaplaaplaa. Voitte kuviteella kuin kuivaa!


Niillä oli kunnon pelit ja vehkeet mukana...


Jotain muutaki kivaa löytyy mun asuinalueelta. Esim. tää juna. Mun mielestä aika cool, että jonku kerrostaloryhmän takapihalla on vanha veturi! Tykkään ihan hirveesti tästä. :)
Tällasta kotijuttua tällä kertaa. :) Hyvin oon kyllä viihtyny näissä kodeissa! <3

perjantai 25. toukokuuta 2012

Kävelyllä (taas)

Kävin taas katteleen yhtä puolta Pekingissä ja tässä teille kuvia mun maisemista.

Vanhaa kaupunginmuuria lounais-Pekingistä.

Puiston järjestyssäännöt: Do not spit, urinate or litter at will; put your waste in the waste bins. Ei toteudu.
 


Arvatkaa mikä kauppa toi pärsky&possu -kyltillä varustettu liike on? No, kalakauppa. :P En ehkä ois heti arvannu kuvan perusteella. :D

tiistai 22. toukokuuta 2012

Pari kuvaa from Qinglongxia







En jaksa kommentoida sen enempää. Sumuinen sää, niinku lähes aina, mutta niin kuuma että farkut oli tosiaanki aivan liikaa! Lauantaipäivä meni tuolla talsiessa. Parasta oli tietenki maisemat ja moottoriveneajelu. :)

torstai 17. toukokuuta 2012

Pics from BJ

Sunnuntaina kävin kurkistamassa taidealue 798:a. Seura oli oikeestaan tärkeemmässä osassa tällä kertaa, mutta pari kuvaa tuli napattua. :)

Rakastan näitä massakuvia. <3

Pääsette kurkistaan mun tulevaa kotia, päätin nimittäin muuttaa tänne ku tää on kerta hyvällä paikallaki keskellä taidealuetta. :)

Pääsisäänkäynti edellä esiteltyyn talooni.

Ja sit löysin täältä meiän alakerrassa olevasta kirjastosta arabian astioita! Aika siistiä. :D

Todistusaineistoa. :) 
 Ja viel yks kuva eiliseltä iltakävelyltä rumputornilta länteen.
Täällä patsaillaki on halkiohousut...
Kohta on viikonloppu! JES. Meen katteleen taas uusia juttuja, Qinglongxiaa kahen tunnin bussimatkan päässä. :)

tiistai 15. toukokuuta 2012

Haudoilla

Lauantaina kävin kattelemassa rikkaitten Pekingiläisten hautoja. Suurimmaksi osaksi ne oli sotilaitten hautoja, mutta oli siellä muutama taitelija, kirjailija ja toimittajakin. Rikkaita ihmisiä siis. Ja tältä näytti.

Normihauta

Tällasia muistopaaseja löyty muutamia. Tossa vasemmalla on varmaan (kuolevan) vaimon nimi valmiiks kirjotettu. ;)

Haudan takana selityksiä

Ja tässä kans tällanen mahtava muistopaasi jollekki muusikkopariskunnalle.
Sit hautausmaan jälkeen käppäilin vitoskehän lähellä. Muutamassa normipuistossa ja sit jopa huvipuistossa. ;D Mut sieltä ei valitettavasti oo kuvaa. Puistoista kylläki, ja metrosta.

Nää on jotkut tunnetut tyypit. Tai siis näillä on jotku nimetki...

Niiin räsä ja rikkinäinen, mut ainaki äitillä oi kivaa!


Mummojen (ja pappojen) taputtelutuokio. Kuulemma ne tulee terveeks sillä että ne taputtaa käsiä. Sormenpäät ku on kerta tärkeet terveydelle. Koko pieni puisto kaiku noitten rytmikkäästä taputtelusta. Läps läps!

Kiinalainen vitsituokio. Noi kolme tyttöö löpötti jokainen yhden lauseen samasta asiasta. Ja toi poika sit sano yhden sanan/sanaparin joka yhdisti noitten tyttöjen lauseet jotenki hassulla tavalla. En kyl ymmärtäny niitten vitsejä mut näin mulle kerrottiin.
Tässä se tulee! Tätä ootte kaikki oottanu. Metrossa (jälleen kerran) mua vastapäätä istu poika jolla oli superpitkä kynsi. Noh, poika oli nuori ja komea ja selvästi piti ulkonäöstään huolta, joten kynsiki oli valkonen ja puhdas. Päätin rohkaistua ja pyysin (tai siis kaveri pyys) lupaa ottaa kuva sen kynnestä. Ja ihan otettuhan se oli ku joku ulkomaalainen halus ottaa siitä kuvan. Tai ehkä se vähän petty ku mä otin vaan sen kädestä kuvan. ;)

Ihan oikeesti tää pitkä kynsi on täällä joku juttu! Varsinki vähän maalaisemmille, ei ydinpekingissä asuville.
Netti on ollu sairaan hitaalla päällä jo monta päivää. :/ Joten tässä kirjottelussa kestää vähän kauemmin ku pitää ladata muutamaa kuvaa monta päivää. Ens kerta sit taas ku saan kuvia ladattua!

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kirkossa Kiinassa

Ulkomaalaiset saa olla kristittyjä Kiinassa. Ja kiinalaisetki varmaan saa, ainaki virallisesti. Mutta mitä mun jututtamat ihmiset on sanonu, niin ei se mikään hyvä juttu oo, jos sattuu uskomaan Jumalaan. Ja kirkkojen säilyminen ei oo mikään itsestäänselvyys. 
Mutta oli miten oli, mä kävin tänään yhdessä kirkossa englanninkielisessä raamattuluokassa. Se oli sinällään suht mielenkiintoista, ihan kiva oli käydä. Sit tunnin jälkeen juttelin parin kiinalaisen kans siinä englanniks. Paluubussissa oliki sit runsaasti mun "luokkakavereita", joitten kans tuli juteltua koko matka. Ja kiitettävästi ne taas huolehti musta. Ilman niitten apua en varmaan ois hoksannu jäähä oikeessa kohassa pois. 
Mun kans samalle pysäkille jäis sit yks nainenki sieltä kirkosta. Se ei osannu kovin paljon englantia, joten se puhu mulle kiinaa. Se kerto mulle, millä bussilla pääsisin lähimmäks kotia. Mä kiittelin ja sanoin et mä voin kyllä kävelläkki. Lähin sit käveleen kotiin päin niin kohta yks taksi pysähty mun kohalle ja se nainen oli jo siellä ja huusi et hei tuuppa tänne. Minä menin ja se täti maksoi mulle matkan melkeen kotiportille asti! Itse se jatko vielä matkaa. Hyvin siis piti musta huolta, ainoo tappelu tuli ku mä melkeen annoin sille vähän rahaa. :D Ei huolinu mun rämpylöitä vaan ajo mut taksista ennen ku sain annettua mitään. Niin tyypillistä! ;D Ihana täti! Sit se huikkas vielä et näkemiin, kävele varovaisesti!

Tässä pari (huonoa) kuvaa kirkoista, jotka oon nähny Pekingissä. Vaan yks kirkko puuttuu listasta. Eli ei niitä kovin montaa ole...




Ja toinen asia, siinä kirkon vieressä kaks miestä pelas tammea tai jotain kiinalaista vastiketta. Ne varmaan asu siinä jossain lähellä, koska toisella niistä oli yöpuku päällä. ;D Täysin suloinen tapaus! Ja eilen mua tuli vastaan joku mies, jolla oli päällään siniset kuviolliset lyhyehköt silkkishortsit jalassa. :P

maanantai 7. toukokuuta 2012

Cangzhou

Kiinassa on varmasti enemmän rakennustyökoneita ku maalaiskoneita. Kattelin taas junan ikkunasta peltoaukeita ja näin aivan valtavia peltoja, ja tasan 5 pikkusta traktoria. Ja ne traktorit oli sellasia pieniä, ruosteenruskeita, alkeellisia ja vanhoja, ja ne hukku niihin peltoihin. Pelloilla ihmisiä näky paljon enemmän ku traktoreita.

Uus, hieno traktori Cangzhoun keskustassa, ei tosin peltohommissa vaan raksalla.
Sit se on kans hauska ku kattoo niitä peltoja, et siellä keskellä peltoo saattaa olla koristeltu hautakumpu. Ihan keskellä peltoo. Ja välillä niitä on montaki samalla pellolla.

Cangzhou on siis pikkunen kyläpahanen, jonne pääsee Pekingistä pikajunalla tunnissa. Koko siis about Helsingin luokkaa kansalaisten määrässä. Täydellisin minikylä siis! Ja mitä mä näin:

I have no idea what he is doing. Maybe something with corn because he had corn next to him. Pop-corn? ;)

Ai Kiinassa ei muka oo pönttöjä! Tässäki kaks, eikä jonoa missään!

Tervetuloa, mä asun täällä, kolmas ovi vasemmalla.


A group of people. Wish I could be a part of it!

Park life belongs to China. 

This is China, happy children playing in a hutong. And one of them coming to say: Hello, what is your name? My name is Beck. Then later, translating it all to his friends. ;) CUTE!



Miks Helsingissä ei vois muka olla lehmiä, jos Cangzhoun keskustassaki on iso vuohilauma! Noita oli reippaasti toistakymmentä! Ja vielä pääkadulta vaan kahdenkymmenen metrin päässä.

Moskeija, jossa pääsin vieraileen, tyttöjen puolelle sisälle en saanu mennä ku mulla ei ollu huivia eikä hihoja, miesten puolelle oisin saattanu vaikka päästäkki (kukaan ei välittäny) mut en uskaltanu mennä. :)
Niin muuten, söin myös hyvin ja halvalla. Iso lautasellinen nauta-riisi-ruokaa makso vain 6Y! Ajatelkaa! Söisittekö ite vatsanne täyteen 60snt:llä? :P Lurps. Ja sain vielä juomiseks herkullista lihalientä, joka oli maustettu inkiväärillä ja kanelilla. ;) Maku oli ainaki arvoituksellinen, mutta alas meni! Huippu reissu, kannatti käydä. :)