Торжок!

Neljä tuntia mun päivästä kuvien muodossa, olkaapa hyvät!

Me tultiin bussilla. Ensin mä olin silleen, et jee, seikkailu!

Me lähettiin kulkeen huteraa siltaa pitkin...

...kateltiin maisemia...

...ja jätettiin meiän linkkupysäkki taakse.

Pajunkissat oli jo puhennu...

...ja sillassa oli reikiä...

...joista en ois halunnu tippuu alas.

Me nähtiin kauniita taloja.

Sit me oltiin silleen, et mihin me ollaan jouduttu? Meillä ei tietenkään ollu karttaa...

...eikä me ees tiedetty kuin monta asukasta Torzhokissa asuu. Mut me huomattiin et sielä tuuli.

Sielä tuuli vähän lisää. Sit me nähtiin tosi hieno ja vanha koulu...

...ja poliisi.

Ja yhtäkkiä me löydettiin Torzhokin matkahuolto alias linkkupysäkki! Kävipä tuuri!

Ei tarvinu siis ostaa tätä autoo päästäkseen takas Tveriin!

Sit me nähtiin hieno kartano.

... ja toinenki kartano! Me oltiin silleen, et mihin me ollaan päädytty?

Siitä ne hienoudet sitte alko.

Me alettiin tajuta, et me ei olla saavuttu mihin tahansa rapalaan.

... vaikka ei sekään nimitys silti kauas heittäny.

Me löydettiin n. 800 vuotta vanha katapultti...

... ja muurinmurtaja.

Me katottiin kauniita maisemia siinä 800 vuotta vanhan kremlin sisällä ja nähtiin luostari.

Sit mä olin silleen, et nyt mä kuolen!

Mut mä meninki luostariin, sellaseen hyvin ilmastoituun.

Ja kävin kirkossa...

... joka oli kaunis ja jossa oli penkki. Levähettiin siinä tuulensuojassa vähän aikaa. 

Sit jatkettiin matkaa hienostoalueelle, jossa oli joutseniaki.

Me nähtiin myös Lenin. Sitä tuuli ei haitannu.

Sit me lähettiin bussilla takas Tveriin. Sato vähän vettä.

Uudestaan kävelyllä

Näyttää ihan hyvältä päivärytmiltä käyä tuntien jälkeen syömässä ja sit kävelyllä. Tässä saatte taas vähän lisää kuvia Tveristä. Saa nähä jos mä pääsisin jo vähän jonnekki muualleki täältä viikonloppuna. Toivottavasti sää sallii!

Sotshi 2014! Toistaseks nää olympiatuotteet on viel uusia, mut saa nähä kuin kauan niitä täällä myydään. Pekingissä on edelleen ne samat tuotteet myynnissä ja mainokset kadulla - vuodelta 2008!

Tverillä näyttää olevan ystävyyskaupunki poikineen! Baffalo ja Hjameenlinna mukaanluettuina. :)

Kaupunkin puistossa voi leikkii noitaa! Tonne siis aina ku on tylsää ja lapsettaa. 

Suomalaiset jää kyllä paljosta paitsi ku niillä ei oo kauniita koristeita joka nurkassa. Kattokaa ny tätäki! Uima-allas keskellä puistoo! Tästäköhän se meiän opettaja puhu tänään tunnilla ku se mainitsi ulkoilmauima-altaan...

Tämä herrasmies tässä tarjos mulle tänään struudelin ja teetä! Kyllä mua niiiin hemmotellaan!

Minä tahdon asua kellarinloukossa ja kulkee sinne tikapuitapitkin. Mistä rahat tähän luksusasuntoon?

Astetta hienonpi koulun seinä.

Kävelyllä

Tänään oli aika lähtee vähän kauemmas kävelylle. Ylitimme siis Volgan pikkuporukalla ja katseltiin maisemia joen toisella puolella. Sää oli aurinkoinen ja vähän tuulinen, mittari näytti +11°C. Talvitakki oli toistaseks vielä käyttökelponen, mutta kesä on tulossa! Juteltiin matkalla yhen papan kans (sillä oli monta kultahammasta) ja se kerto et Tverissä ei oo ollu koko talvena oikeen lunta. No, sellasta se on, toivottavasti ei tuu takatalvee niinku sinne Suomeen näyttää tulevan.

Tässä meiän kämpässä kävi just yllätysvieraita. On siitä niin ilonen et nään varmasti kauniita unia! Nauttikaa te kävelyretkestä.

Leninin patsas

Volga ja Tvertsa

Nii, on Venäjällä toki tääki puoli mut ei jumituta siihen...

Красивые дома...

Ekana Intiaan maitse menny eurooppalainen.

Aloilleen asettumista

Voitte vaan arvata kuin venäläinen olo mulla on ku istun tässä asuntolan sängyllä uudet tohvelit jalassa ja syön kuorellisia auringonkukan siemeniä. Vastaus on Hyvin venäläinen. Suosittelen sisätohveleita ja auringonkukan siemenien syömistä kaikille, etenki auringonkukan siemenien syöminen on hyvin hyödyllistä kieli-/suujumppaa.

Sain siis tänään muutettua tähän mun lopulliseen huoneeseen. Tavarat alkaa olla paikoillaan ja mä oon kyl ihan tyytyväinen. Ei tää nyt mikään hullumpi huone oo! Kattokaa vaikka: Teitä käy niin kateeks nää meiän erikoisvarusteet.

Eipä oo Ellin soluissa näin hienoja lamppuja!

Lenkille päästäkseen ei tarvi mennä ees ovesta ulos. Senku nousee sängystä ja vot.

Entäs sitte verhot ja tapetit? Suoraan ku resitentin linnasta.

Kyl mun nenä ehkä vähän rypisty ku katoin mun täkkiä. Se on sellanen superlämmin villaviltti - ja täynnä mustia hiuksia. Se on varmaan ollu jollain kiinalaisella ennen mua... Mut sain mä siihen jotenkuten taiteiltua lakanan. Menettelee.

Tänään meillä oli siis eka päivä koulua. Siihen kuulu muutama puhe, kielitaitotesti ja kävelykierros tähän lähistölle. Se kävelykierros oli kyllä todella turha meidän ryhmälle, käytiin kattomassa missä on kauppa (jossa kaikki varmaan oli jo käyny), mistä voidaan ostaa liittymät ja nostaa rahaa. Oltiin varmaan puolessa tunnissa valmiit ja käytiin sit selvittämässä mun ja mun matkakaverin avainsotku. Saatiin nimittäin eilen ovibabushkan avaimet ja sille piti toimittaa ne takas. Se homma selvis yllättävänki nopeesti, vaikkei ehkä ihan niin ku mä olin aatellu.

Sain kaverin mummolta suklaata naistenpäivän kunniaks! :)

Ehittiin käydä porukalla vielä syömässäki koulun ruokalassa ennen ku toinen ryhmä tuli niitten tutustumiskierrokselta. Ne käväs tossa pihassa ja ilmotti menevänsä vielä ottaan passikuvia opiskelijakorttii varten. Mä lähin niitten mukaan ja kuulin matkalla, miten ne oli hankkinu kaikille liittymän, käyny pankissa ja kulkenu pitkin kaupunkii. No, sain mäki sit ainaki ne kuvat.

Tähän mennessä kaikki meiän henkilökunta ja opettajat on ollu tosi mukavia ja huumorintajusia. Ootan jo ihan innolla meiän kursseja. Harmi kyllä mä en ehtiny lukee meiän kurssikirjallisuutta vielä, mut ehkei se haittaa. Luen sit tuol puistossa kevätilmassa jos ne on niin tärkeet. :P

Meiän ikkunasta näkyy Tverin yliopiston päärakennus ja kaikkee sälää. 

 Tver näyttää tässä vaiheessa ihan mukavalta pikkukaupungilta. Täältä saa ihan hyvää ruokaa järkevään hintaan ja näyttää täällä olevan muitaki kivoja kauppoja... Parasta just nyt on kuitenki ehkä se, et suunnilleen me kaikki asutaan tässä samassa rakennuksessa meiän opiskelutilojen kans. Me siis tavataan mennessä, tullessa ja palatessaki. Kenenkään luo ei oo pitkä matka ja esim. tunneille pitää nousta vaan yhet portaat. Venäjän kieli alkaa pikkuhiljaa hivuttautuun suomen rinnalle, ehkä mä todellaki alan kohta käyttään sitä ihan kokonaan.

Likaset lattiat ei enää haittaa mitään ku mulla on näin kauniit tohvelit! :)

Aikaerohan on toistaseks vielä kaks tuntii, joten nyt alkaa olla yöunien aika. Krooh pyyh!

Vaihto Tverissä

Lähes parin vuoden tauko blogista teki terää. Nyt ku oon päätyny Tveriin kolmeks kuukaudeks, aattelin et ehkä helpoin tapa pitää Suomi ajantasalla on alkaa kirjotella taas tänne.

Tossa kulmantakana on tällanen risteys.

Tver on siis venäläinen vanha kaupunki lähellä Moskovaa. Kerkesin jo nähä yhessä seinässä graffitin jossa luki, et Tver on Venäjän henki/sielu. Täällä on joku 400 000 asukasta kirjoilla, todellinen luku on ainaki taksikuskin arveluiden mukaan 500 000. Tänne mä päädyin sen takii, et Aleksanteri instituutti Suomessa järjestää kaikille venäjän opiskelijoille tänne vaihtopaikan. Opiskelen siis Tverin yliopistossa venäjän kieltä tän muutaman kuukautta.

Aleksanteri instituutti on järjestäny näitä vaihtoja jo monta vuotta ja nää täällä Tverissäki on jo kokeneita vaihtojärjestelijöitä. Kaiken piti siis sujua kuin rasvattu. Ja matka tänne alko ainaki mulla aivan täydellisesti.

Lähdin siis matkaan koulukaverini kanssa. Matkattiin aluks sen äitin kyydillä sen mummille Venäjän puolen Värtsilään. Siellä se mummi syötti meidät todella hyvin, pääsin kiertokävelylle Värtsilän pääkadulle ja näin suunnilleen koko Värtsilän ja tutustuin sen historiaan. Tällä mummilla oli ihana venäläinen asunto jossa oli kaikkee vanhaa ja hyvin venäläistä. Ensimmäisenä ku tultiin sisään saatiin tohvelit jalkaan ja suunnilleen heti sen jälkeen istuttiin syömään. Hyvin nukutun, lyhyen yön jälkeen lähdettiin jatkaan Sortavalaan, jossa käytiin viel kylässä eräässä todella hulppeassa kodissa ennen ku kiirehittiin sit Pietariin menevään marsuun. Tässä vaiheessa oltiin saatu jo sadat neuvot ja hyvän matkantoivotukset ja pussillinen matkaevästä. Lisäksi mä olin tustunu kiltteihin venäläisiin, jotka pyys mua tuleen niille kylään ihan vaikka yksinki! Ei voinu muuta ku olla ilonen ja kiitollinen.

Matka meni mukavasti jutellessa. Tää marsu eli reittitaksi oli vähän vähemmän ilmastoitu ja tie mutkineen sai mukavasti pään pyörälle. Just ennen Pietaria tajuttiin ummistaa hetkeks silmämmeki. Näin sitte rentouttavan marsumatkan päätteeks oli mukava alkaa miettiin mihin suuntaan pitäis lähtee niitten kahen matkalaukun, rinkan ja repun kans. Venäläisen tavan mukaan mä pääsin hyvin helpolla kaikista portaista ja ovista, herrasmiesseuralaiseni kanto mun painavaa laukkua meiän matkan aikana enemmän ku laki sallii!

Saatiin ne matkalaukut säilöön lopulta aika kivuttomasti ja päästiin sit viettämään niitä kaheksaa tuntia Pietarissa mitkä meillä oli ennen junan lähtöö. Käveltiin, pyörittiin ympyrää (siis ihan kirjaimellisestikki), syötiin hyvää kiinalaista ruokaa, juteltiin ja kahviteltiin. Meillä oli tosi mukavaa, mutta siinä vaiheessa ku se juna viimein tuli, molemmat oli aika valmiita kaatumaan petiin.

Tässä teille vähän venäläistä mentaliteettiä ettei ois niin kuiva postaus. Vanha kuva viime kesän Siperia-reissulta, läheltä Tobolskia.

Ja päästiinhän me makuuasentoon, ainaki jonkulaiseen. Mä ahtauduin reppuni kans yläpetiin kaveri jäi siihen alas. Siinä vaiheessa ku silmät olis pitäny saada jo kiinni, naapuripedin moskovalaisherra vaati saada kirjotuttaa meillä listan Moskovan top 10 nähtävyyksistä. Lopulta niitä kohtia tuliki kolmetoista, kaikki hyvin hyvin tärkeitä. Ei sillä kyllä onneks kovin kauaa menny aina siinä seuraavan nähtävyyden keksimisessä. Ainaki viis kertaa se suositteli käymään Moskovassa. Muista paikoista ei niin väliä.

Yöllä meiän toinen naapuri kuorsas niin että mulla ainaki meinas korvat särkyä. Aamu koitti kuitenki viimein ja piti nousta kattomaan, mihin sitä ollaan saavuttu. Oltiin viimesessä vaunussa ja eihän se kuljettaja ollu ajanu tarpeeks pitkälle. Päästiin kyllä laskeutuun korokkeelle, mut siinä oli aita vähän hankalasti laitettu meiän eteen. :P Noh, siitäki selvittiin ilman suurempia ongelmia ja sit jäätiin ootteleen sitä meiän vastaanottokomiteaa. Meille oli siis tullu viesti et kaikkia ollaan vastassa ja nää tyypit vie meiät sitte meiän asuntolaan ja kertoo mitä seuraavaks. Tunnin päästä ku se asema alko olla koluttu pariin kertaan ja portaitaki oltiin ravattu pari kertaa liikaa, päätettiin lähtee yliopistolle omin neuvoin. Saatiin taksi siitä asemalta hyvin järkevään hintaan, hypättin kyytiin ja tultiin perille. Taksikuski autto meitä minkä tais ja niin me päästiin oikeen rakennuksen eteen. Sen enempää ei onneks tarvinu tehä yksin, tavattiin nimittäin meitä pari tuntii aikasemmin saapuneet kaks luokkakaverii ja ne osas neuvoo meidät ensin yhdelle ovelle, sitte toiselle. Ja löytyhän meiän nimet lopulta papereista ja päästiin viimein eroon siitä matkalaukkujen raahaamisesta!

Vähän ehkä harmittaa, etten päässy ees sinne venäläiseen asuntolaan minne hain, mut pääsin ainaki tähän samaan rakennukseen, kansainväliseen päätyyn vaan. Ihan vielä en oo ehtiny asettua aloilleni ku luvattiin vaihtaa huonetta kaks kerrosta alaspäin (vähemmän rappuja, jes!) et eräät tamperelaisfriidut pääsee vieretysten. Mutta huomenna alan varmaan olla jo paremmin ku hyvin asettunu, toivottavasti ku kouluki alkaa jo ennen kymmentä.

Mut ainaki oon syöny paljon hyvää ruokaa ja oppinu näitten parin päivän aikana jo ihan hirveesti. Ja täällä on kevät jo pitkällä, tänään oli +13 astetta!

Suomessa

Nyt mä oon sitte palannu Suomeen. Ehin käydä Suviseuroissa, viikon kotona ja nyt oon ollu jo viikon töissä täällä Helsingissä. Tai oikeestaan Vantaalla, HK:lla. Niin se aika vaan menee nopeesti täälläki.

On ihanaa ku Suomessa paistaa aurinko kymmeneen asti illalla ja pimeä tulee vasta yheltätoista. Kauheen lämmintä ei oo ollu, mutta ehin kyllä jo kärähtää yks päivä ku olin koko päivän ulkona. Pitkähihanen on kuitenki joka päivä ollu käytössä.

Kotona oli kans tosi mukavaa. Järkkäsin iskän synttäripippaloita ja kävin välillä vähän rellestään kavereitten kans. Oli parasta että siellä ei ollu liikaa ihmisiä. Ehin nähä kaikki ja meitä oli sopivan tiivis porukka jonka kans voitiin käyä jopa syömässä Ylivieskan kiinalaisessa ravintolassa. Nam. Hyvää ruokaa sielläki oli, tosin aika suomalaiseen tyyliin tarjolla. :)

Töissäki on kivaa. Tutut ihmiset, samat, vanhat tavat ja tasasen tappava työ: ei siis stressiä työasioista, ei vastuuta mistään! Kyse on aina vain makkaroista, ei mistään tärkeästä. Aivotoimintaa voi pitää yllä muistelemalla venäjänkieltä ja harjoittamalla sitä. Mikäs sen mukavampaa! Очень приятно! 

Sopeutuminen omaan kotimaahan ei silti oo sujunu ihan kivuitta. Kiinassa mun koko elämä oli täysin järjestyksessä. Kaikki mun tavarat oli yhdessä pienessä huoneessa. Koko omaisuus. Mulla oli tasan yks ystävä ja kaks kaveria. Niitten tapaamiset järjestin säännöllisesti ja järjestelmällisesti ja lopun ajan nautin omasta rauhasta. Olin ihan oikeesti yksin. 

Täällä Suomessa tilanne on vähän eri. Mun tavarat on levällään ympäri Suomea, kolmessa eri paikassa. Elän edelleen matkalaukkuelämää, ainakin pari viikkoa vielä. Ja oikeestaan sinne syyskuulle asti, koska sitte vasta pääsen Joensuuhun ja tiiän jääväni sinne myös. 

Kavereita mulla on ihan yhtä levällään vielä useemmassa paikassa. Ja niitä on paljon. Niin paljon että ajatuksestaki tulee sosiallinen ähky. Olis mukavaa jutella jokaisen kans erikseen. Istua alas ja vaan jutella kasvokkain. Mutta useimpa se menee niin että mukana on viis kaveria, viis niitten kaveria, viis kaverin kaverin kaveria jne. Ennen mä rakastin isoja porukoita ja menin niitten mukana ku kala vedessä. Nyt mä väsähän melkein saman tien. En tiiä miten päin mun pitäis olla, mitä sanoa ja kelle. Olo on epävarma enkä jaksa tutustua oikeen keneenkään. Varsinki ku tuntuu että omiin kavereihinki sais tutustua uudestaan... Kai se tarkottaa sitä että musta on tullu erakko. Ihan oikeesti. Mä pelkäsin sitä kyllä jo Kiinassa ja mietin että voikohan se olla mahollista. Mutta en ikinä uskonu että se vois. Hyvänen aika! Mähän oon sosiaalinen. Edelleenki. Mä rakastan mun ympärillä pörrääviä ihmisiä! Mutta silti olo on aika tyhjä. Aika erakkomainen.

Mutta jospa se tästä pikkuhiljaa helpottais. Ainaki mä voin aina soittaa kelle vaan. Ja se on aika mukavaa.

Mietin edelleen mitä teen tälle blogille. Voi olla ettei mulla oo enää aikaa pitää tätä kovin säännöllisesti. Ja jaksanko pitää enää ollenkaan. Katsoo nyt. Toisaalta mulla on edelleen satoja kuvia mitä ette oo nähny, saman verran juttuja mitä ette oo kuullu. Mutta tuleeko ne kuitenki puhuttua kasvokkain nyt ku oon täällä? En tiiä. Joten kuulostellaan. Laittakaa kommenttia jos ootte jotain mieltä.