Ni hao ja privet! Tervetuloa seuraamaan ja mukanaelämään matkojani! Yhtä hyvää matkaa sinulle kuin minullekin!

lauantai 12. marraskuuta 2011

Muuri?

Tänään päätin, kuten yleensä ennenki lauantaisin, lähteä soittaan pianoa. Niinpä huristelin jälleen CiQiKoulle ja kävin soittelemassa pianoa parituntia. Oli niin ihana ilma ku aurinko paisto ja tuuli vähän ja oli ihan selkeetä. Täydellinen syysilma siis! Lämpöä oli myös sopivasti niin ettei palellu, ehkä reilut kymmenisen astetta.

Kävelin ja kävelin, kävin välillä Carrefours Express'issä ja jatkoin taas matkaa. Näin matkalla kaiken laista, siitä kerron toisella kertaa. Mutta se mikä oli parasta niin yhtäkkiä mun eteen tumpsahti muuri! Tai siis oli se siinä kokoajan mutta yhtäkkiä mä vaan näin sen. Mä tietenki innostuin heti että hei, muuria, jee! Tarkemmin tarkasteltuna se oli aika iso pätkä muuria, en kävelly ku toiseen suuntaan ja siinä tuli jo monta sataa metriä. Se oli suht huonossa kunnossa mut se selitty sillä että se oli keskiajalta eli 1400-luvulta. Hyvin säilyny ollakseen niin vanha. Mulla tuli ihan Suomen linna mieleen, ja se ku kävin kesällä Lappeenrannassa ja Satun kans käveltiin satamassa muurinpäällä. :) Hyviä muistoja!

Ensimmäinen vilkaisu, muuria?

Selventävä teksti, nää selitystaulut on ihan huippuja! Kiitos Pekingin kaupungille.

Nyt tähän muurin juurelle on tehty tällanen hieno puistoalue.

Ja jos haluaa tulla Pekingiin ja yöpyä mahollisimman halvalla niin ei muuta ku teltta mukaan ja leiriytyminen tohon muurin viereen!

Ihan suviseurat tuli mieleen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti