Niin, nyt oon siis tutustunu tveriläiseen ja venäläiseen poliisitoimintaan. Kävin nimittäin viime viikon perjantaina poliisilaitoksella. Hommahan meni niin, että keskiviikkona en löytäny mun passia, torstaina tajusin et se on ihan oikeesti hukassa, ja perjantaina päätin mennä käymään kansainvälisyyskeskuksessa täällä yliopistolla, et saisin tietää, kuin kauan uuden viisumin saaminen kestää.
Siellä toimistolla mulle (ei niin) ystävällisesti kerrottiin, et oisin voinu tulla paikalla aikasemminki ja noin viiden puhelun jälkeen mut lähetettiin suorilta poliisilaitokselle. Neuvoksi annettiin, et missään nimessä ei saa käyttää sanaa varastaa tai kertoa, et olin käyny muuallaki ku perekrjostokissa (missä en todellakaan ollu käyny, varsinkaan ostamassa leipää niin ku ne sopivasti täydensi mun kertomusta) ja spravka sieltä oli ehottomasti saatava.
Mun ei tarvinu mennä yksin vain sain mukaani mahtavan, venäjänkielisen kämppikseni! En siis ehtiny liiemmälti huolestua tai jännittää venäläistä poliisia. Enemmän mua jännitti, miten me löydetään perille. Reitti ohjeet nimittäin oli, et kaposhvaralta oikeelle Club Zerkalolle asti ja siellä on poliisi. Mä ajattelin ensin et mä en vaan tiedä mitä Klub tarkottaa, mutta kyllä se oli yökerho. Poliisilaitos oli sit onneks sen takana, yks vähän rapistunu betonilaatikko.
Mentiin sisään ekasta ovesta, tavattiin kalju, kaljamahainen mies, joka tajus heti, et mun kämppis on venäläinen. Vaikka se ei sanonu sanaakaan venäjäks! No, sen huomion jälkeen se ei enää suostunu puhuun mulle, vaan lähetti meiät rakennuksen toiselle puolelle jonnekki toiselle osastolle. Sieltä me löydettiin nainen, joka oli jo oottanu meitä. Se lähti samantien hommaan mulle sitä spravkaa.
Ensimmäinen tyttö sano, ettei se anna mitään lappuja mulle, koska en oo reikisteröityny. Seuraava sano, et se eka nainen vois antaa jonku tyhjän lapun, jonka vois täyttää, mutta ei se suostunu sitäkään antamaan, vaikka kuin se täti yritti ylipuhua sitä. Ei niin ei. Meiän täti luovutti ja käski meiän mennä takas sinne mistä tultiinki ja käskee siellä jotain setää kirjottamaan meille jonku ilmotuksen ja jonku paperin ja antaan sen spravkan ja jotain se vielä puhu valokuvastaki. Pää pyörällä me sit palattiin takas, ilmottauduttiin jollekki uudelle miehelle, joka oli tullu siihen ja jäätiin odottelemaan.
Odotettiin siinä käytävällä. Ohi kulki ihmisiä sellasen panssarioven läpi eestaas. Se vartijamies availi sitä ovee sillon ku kännykkäpeliltään ehti. Ohi meni toimistotyöntekijöitä, ihmisiä sinne luukuille, poliiseja ja kaiken maailman tärkeitä heppuja. Ja me ootettiin. Ja hihitettiin. Ja kaikki ohikulkevat tuijotti meitä hyvin kiinnostuneina. Sinne tuli esim kolme poliisia ja kolme "rosvoa". Yks onneton niistä kuulu kysyvän vessaa, johon sille tylysti vastattiin, ettei sellasta oo olemassakaan.
Hyvin pitkän ajan kuluttua, ehkä puolen tunnin päästä paikalle suvaitsi tulla meiän tuntema kalju kaljamaha. Sillä oli paperit mukana ja niin se sit rupes haastattelemaan mua mun tulkin välityksellä. Mä vastailin sille tulkkauksen kera ja ilman, venäjänsin mun nimen ja syntymäpaikan sille, huomautin sille et oon jo yli yks vuotias ja sitä rataa. Ja se rääväsuu jakso haastatella siinä mun ohessa myös kaikki ohikulkijat. Tässä pienin taiteilijanvapauksin sen ajatuksia:
Ja minne oot menossa? Aa, haluaksä poliisiks? Hullu, mieti vielä kaks kertaa! Ai sä oot takavarikoinu, mitä? Hyviä juomia? Laita johonki hyvään talteen, et ne myös säilyy. Omaan huoneesees piiloon vaikka. Tvojo imja, imja! Tunnen oloni ihan opettajaks... Ai moi, nää on suomalaisia tyttöjä, toi on hukannu sen passin. Niin, sehän (poliisi) istuu nyt siks ku otti niitä lahjuksia. Ai eikö suomalaiset poliisit oikeesti edes ajattele ottavansa lahjuksia? Ja sä haluut sinne töihin.
Niin, sit ku se hituri oli saanu kirjotettua sen lapun, se käski mun kirjottaa siihen alle et kirjoitettu sanojeni mukaan totuuden mukaisesti. Mä tyytyväisenä kirjotin, en nimittäin voinu saada mitään selvää sen käsialasta. Mut ei se siihen loppunu, seuraavan paperin piti olla mun kirjottama! Se kysy tulkilta, osaanko mä ees kirjottaa. Siitä suivaantuneen aloin sit kirjottamaan niinku se käski. En tietenkään tajunnu mitään mistä se puhu. Mistä mä oisin voinu tietää sanan etsintä ku en oo lukenu venäjänkielisiä dekkareita. Keksin sit ihan uuden sanan, ja siinäpä koko poliisilaitokselle ilonaihetta. :D Ne oli ihailtavan huumorintajusia.
Koko pitkän odotuksen (meillä kesti siellä melkeen kaks tuntia!!) kohokohta oli, ku viimenen poliisisetä tarkisti mitä olin kirjottanu ja anto mulle sen kaivatun spravkan. Se oli niin innostunu meistä suomalaisista et se pyys mut sen luukulle mun omalla nimelle! Heljä, tule tänne. Allekirjotus tohon. Hmm. Heljä, tule tänne. Spravka. Sain käteeni sellasen A5-kokosen paperilapun jossa oli yks leima. Olin vähintäänki hämmentyny. Ja otettu, onhan sentään kohteliaisuus käyttää tuntemattoman tyttösen nimeä. :)
Suunnilleen näin toimii venäläinen poliisi. Toimii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti