Mulle on varmaan jo viis kertaa ihasteltu, miten ilonen voin olla vaikka mulla on passi hukassa ja maastapoistuminen vähintäänki epävarmaa. No, mä oon kuitenki kokoajan luottanu siihen, että tilanne ei oo epätoivonen, vaan kaikki asiat jotenki järjestyy. En oo jääny hirveesti pohtimaan, miten ne järjestyy ja mitä tappioita mä sen järjestymisen eteen joudun kokemaan, vaan sillon ku on pitäny toimia, oon toiminu, ja sillon ku on pitäny oottaa, oon pitäny hauskaa kavereitten kans. Ja jostain niitä kavereitaki riittää, venäläisiäki! Just tutustuin neljään uuteen venäläiseen ja ai että ne oliki mukavia. :)
Mutta kyllä mun luottamus aina välillä horjuu. Viimeks eilen, tänään ja toissapäivänä. Toissapäivänä olin pulassa kiinalaisten kans, eilen niitten kans meni aika hyvin. Kävin siis hakemassa sen viisumin aamulla, olin hyvissä ajoin paikalla ja tietenkään ne ei suostunu antaan sitä ennen kymmentä. Kävin sit odotellessa kävelyllä ja näin aika sulosen tapahtuman. Yks raukka lintu oli tippunu lampeen ja räpiköi siellä et ei hukkuis. Mun sydän oli särkyä, mut mä en ollu ainut. Yks moskovalainen äiti lapsensa kans oli kans puistossa ja se toimi saman tien ja kävi nostamassa sen linnun sieltä lammesta. Joku toinen moskovalaistäti oli kans jo matkalla pelastamaan sitä puun oksalla. Ja niin se lintu pelastu. Se nostettiin penkille ja siihen se jäi läähättämään. Toivottavasti se pelastu ihan kokonaan eikä kukaan syöny sitä heti ku mä olin lähteny.
Mut sit mä sain viisumin (halvalla!) ja lähin nopeesti asemalle takas et oisin ehtiny elektritshkaan. No, oisin muuten ehtiny, mut se elektritshka ei kulkenu sinä päivänä. Olin todella turhautunu, koska tiesin, et Tverissä ootetaan mua jo. Aika oli todellaki rahaa ja niin mä sit päädyin jonku feikkitaksin kyytiin. Kymmenellä eurolla pääsin takas Tveriin lähes ajoissa. Kyyti oli turvallinen ja mä olin tyytyväinen. Tverissä ehin käyä poliisilaitoksella antamassa mun sormenjälet (musteella paperiin!!) ja kirjottamassa jonku ilmotuksen. Ja tänään kävin hakemassa mulle rekisteröinnin ja maahantulokortin. Seki oli kunnon näytös, koska mun kans lähetettiin yks kansainvälisen toimiston sihteereistä ja se sit käski mun puhua enkkua sen kans, että me päästäis jonojen ohi. Se puhu ihan hyvää enkkuu ja sen kans oli kiva rupatella, joten niin me sit tehtiin. Ei varmaan toimis Suomessa.
No, sen jälkeen tulin takas tänne yliopistolle tonne kansainväliseen toimistoon. Sieltä yritettiin soittaa sinne viisumiyksikköön tai minne lie et ne ois ruvennu tekeen mulle viisumii. No, kun ne lopulta saatiin kiinni, ne sano, et ne ei voi tehä mulle sitä viisumia, koska mun viisumi on hankittu Suomesta eikä Tverin yliopiston kautta. Siinä ei sit auttanu mikään. Rupes näyttään siltä, et mun pitää paeta maasta jostain valkovenäjän kautta tai jotain. Paikalle kutsuttiin osaston päällikkö ja mun käskettiin hakee kaikki tiedot siitä matkatoimistosta mistä sain viisumin. Kun tulin takas, se päällikkö oli ihan sitä mieltä, et mun ei pitäis joutua ainakaan maksaan jotain sakkoa. Se sihteeri (nimeltään Natasha) soitti uudestaan sinne viisumiyksikköön ja pyys niitä selventään asiaa. No, ne selvensi ja loppujen lopuks jotenki ihanasti kävi niin, että ne lupas tehä sen viisumin mulle! Siinä vaiheessa mä lähin yhen harjottelijatytön kans ihan pikavauhtia pankkiin maksamaan sen viisumin. Maksettiin se johonki ihme automaattiin ja juostiin takas.
Kaikki näyttää taas järjestyvän. Oon toipunu näistä kolmen päivän järkytyksistä ja lyhyistä yöunista ja jaksan taas hymyillä. Huomenna Natasha itse lähtee viemään mun paperit sinne viisumiyksikköön, joten kyllä mä sen viisumin joskus saan! :) En uskalla enää toivoo et se ois perjantaina valmis, mutta viimekeskiviikkona viimestään lähen täältä hullujen huoneesta toiseen hullujen huoneeseen. Ja sit Suomessa voin kyllä jo sanoo, et oon suorittanu venäjän opinnoista ja viisumiopeista pitkän oppimäärän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti