Vaihteen vuoks kokemuksia kiinalaisesta tehokkuudesta

Nää mun vikat viikot täällä Venäjällä näyttää olevan hyvin byrokraattisia. Tänään mä tutustuin vähän enemmän kiinan byrokratian rattaisiin. Jotta erot tulis selvemmin esille, kerron eka, miten sain mun uuden passin Moskovan Suomen suurlähetystöstä.

Se meni siis silleen, et laitoin heti perjantaina viestiä lähetystöön siitä, mitä pitää tehä jos hukkaa passin. Vastaus tuli alle tunnissa, tee näin tai noin, tsemppiä ja onnea.

Maanantaina olin 9.05 siinä suurlähetystön ovella, mut ohjattiin oikeeseen huoneeseen, odotin joku 5 min, sinne tuli täti, jolle annoin mun hävinneen passin kopion. Kun kävi ilmi, et mulla ei oo tarpeeks käteistä maksuks, se soitti jonnekki ja joku Olga tuli samantien paikalle, vei mut automaatille, toi takas ja sillä aikaa kaikki paperit oliki valmiit. Jätin mun puhelinnumeron niille ja lähin klo 9.20. Torstaina tuli viesti, et passi on tullu ja perjantaina olin taas klo 9.00 ovella. Mulle annettiin mun passi, allekirjotin yhen lapun ja kolmessa minuutissa olin valmis!

No, palataan Kiinaan. Aina ku asioin lähetystöissä, mun on herättävä ennen viittä, että mä ehin noin ysiksi perille! Voitte vaan kuvitella kuin hyvä mieli sellasina aamuina on. Tänään mulla kävi tuuri, mulla oli banaani matkaevääks. Kaikkien eksymisten ja myöhässä olevien junien jälkeen olin oikeen oven takana vasta puol kympiltä. Paikalla oli paljon muitaki ja epämääränen jono/rykelmä ihmisiä odotti pääsyä sisään. Joku afrikaantsi jossain vaiheessa vinkkas et meiän, siis mun ja mun kans tulleiden argentiinalaisten, pitäs kirjottaa nimet johonki lappuun. Kirjotettiin. Mulla oli kunnon kielimyrsky ku mun takana oleva mies rupatteli mulle venäjäks, ohi lappas äänekkäitä kinkkejä ja argentiinalaiset pyys vähän väliä mua tulkkaan jotain.

Kuva Lihoslavlin keskustasta, 40-50 000 asukasta.

Puolen tunnin odottelun jälkeen meille käytiin jakaan jonotusnumerot ja osa pääs meidän eeltä jo sisään. Meitä jäi siihen argentiinalaiset, se afrikaantsi, se venakkosetä mun takana ja viel yks venäläinen tyttö. Me rupateltiin siinä aina välillä ja pikkuhiljaa sinne alko kerääntyyn enemmänki porukkaa. Ku oltiin ootettu tunti, ihmiset alko hermoileen. Mun oma mieliala oli aika matalalla, olin niin väsyny ja nälissäni, et mua huippas. Ne jotka oli oottanu vasta puoltuntia ei ollu nähny et kukaan ois päässy sisään. Ne hermostu ja alko yksitellen lamppaan sisään, aina ne käännytettiin takas. Lopulta me kaikki mentiin sisään, ja niin ne lupas et me ekat viis saadaan jäädä sinne, muut joutu vielä ulos.

Siel sisällä oli tietty populaa. Aloin argentiinalaisten kans täyttään niitä papereita, jotka oli vaan kiinaks ja venäjäks. Käänsin ne kysymykset, mitkä osasin ja loput jätettiin tyhjiks. Siinä meni aikaa, mut sit oliki jo mun vuoro päästä luukulle. Menin, kerroin mun asian ja pyysin nopeaa käsittelyä. Kaikki oli kunnossa vähän aikaa, juoksin ympäri huonetta ettimässä saksia ja liimaa et se mun ikänen virkailijatar olis tyytyväinen. Ja oli se. Mäki olin siihen asti, et se sano, et ne ei tee pikaviisumia ja saan sen viisumin vasta ens viikon tiistaina, ja koko sen ajan ne pitää mun passin niillä. Enhän mä voinu sellaseen alkaa, yliopiston toimistonväki ois repiny multa pään ku olisin niille kertonu et saan passin vasta ens tiistaina. Mä selitin mun tilannetta, pyysin niitä ymmärtämään ja auttamaan, kysyin eikö sitä mitenkään ois voinu nopeuttaa. Ei, ei mitään.

Olin niiiiin turhautunu. Lösähin ekalle penkille enkä tienny mitä tehä. Laitoin viestin Kiinaan, et tästä ei tuu mitään, voin saada viisumin vasta aikasintaan kahen viikon päästä ja sit on melko turha jo tulla. Nälkä, väsy ja pettymys, kaikki tunteet oli aika vahvoja. Just ku olin saanu viestin lähetettyä, niitten hovimestari alko kyseleen suomalaista. Se kyseli mua! Neiti, tekö olette Suomesta? Ongelmanne on ratkaistu. Tuijotin sitä silmät pyöreinä ja palasin sinne luukulle, jossa se tyttö hymyili mulle ja sano, et joo, me tehään sulle se viisumi huomiseks. Mä ihan tärisin ku olin niin onnellinen. Annoin sille kaikki paperit, se kirjotti kuitin ja vot. Laitoin samantien uuden viestin Kiinaan, josta samaan aikaan tuli viesti, et hymyile kauniisti ja kysy vielä kerran.

Niin, kai se tyttö ois menettäny kasvonsa jos se ois ensin kieltäny ja heti perään myöntyny mun pyyntöihin. Mikä onni et mä en suutuspäissäni saman tien painunu pihalle sieltä! Voi kinukit, minne mä joudun teidän kans!

Nyt oottelen, et olis huominen ja heräisin taas viideltä ja matkustaisin Moskovaan hakeen viisumia. Ja sit oottelen soittoa täältä kansainväliseltä toimistolta siitä, mitä mun seuraavaks pitäis tehä. Jos noi venäläisetki joskus heräis siihen, et mä haluan täältä pois! Viisumi tänne ku olis jo! :D